Levotonta pyörinää, olan yli vilkuilua, vainoharhaisuutta.
Tuskastunutta tuhinaa peiton alla, valot on kiinni ja olen satavarma, että joku katsoo. Aina joku katsoo vihaisesti, lohduttomasti. Se joku tunkeutuu kaikkialle. Siltä tuntuu joka yö.

Aamuisin avaan silmät ja suljen ne nopeasti, koska vihaan olla vielä täällä.
Viikon sisällä mun elämä on kussut silmään, koska nyt olen enemmän yksin kuin koskaan ennen ja tiedän sen olevan nykyinen ja ikuinen elämän tilanteeni siltä saralta. Tulisipa joku ja korvaisi sen aukon, jonka mun elämän tärkein ihminen jätti. Me horpattiin valovuosien päähän kaikesta entisestä. Lapsellisesti ajateltuna ainakin.

Katselen näppäimistöä näpytteleviä nakkeja, jotka kirjoittaa tällästä paskaa päivästä toiseen. Vellon siispä enemmän paskassani, koska on pakko olla vitun mässäilevä, on pakko hukkua siihen pahaan oloon, jotta voisi voida vieläkin paskemmin. Pakko voida paskiten.? Pakko hajota siihen. Balckoutteja blackouttien jälkeen, laastareita ja mustelmia. Löllyvää läskiä kaikkialla ja vitun iloista ironiaa ilmassa. Ironia ei jaksa naurattaa enää, jos se kohdistuu minuun. Mikään ei tunnu huumorilta.
_________________
En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
Olen pieni siskosi, tulin taivahasta.